Moodi

Moodi ry
tilastotiede
matemaattisten tieteiden kandiohjelma (ML-TDK)


Hei ystävät, ja merkitsevästi tervetuloa myös Moodin puolesta yliopistoon ja valtsikaan!

Olemme tilastotieteen opiskelijoiden ainejärjestö, jonka juuret ovat syvällä valtiotieteellisessä tiedekunnassa aina vuodesta 1968 lähtien. Asemamme valtsikassa on nykyjään soluttautujamaisempi, koska saamme omia fukseja enää Kumpulasta. Olemme kuitenkin päätelleet, että hätä ei ole tämännäköinen: aiomme näkyä ja kuulua reilusti Kannun tapahtumissa myös tänä syksynä, ja Moodilaisia löytyy paljon Kannun eri toimijoina.

Iloksenne voimme ilmoittaa, että jokainen valtsikalainen fuksi pääsee henkilökohtaisen kasvun polulle tilastotieteen peruskursseilla. Tällaisen käsittelyn jälkeen opiskelijasta on tutkitusti tullut parempi ihminen. Viimeistään kun vapaa-ajallasi huomaat pohtivasi omien luentomyöhästymistesi viikonpäiväriippuvuutta tai juhlien ajallista jakautumista (nimim. “fuksisyksy”), kannattaa tehdä lähempää tuttavuutta myös moodilaisiin, jotka takuulla innostuvat ideoistasi. Älä kuitenkaan ihmettele, jos keskellä hauskanpitoa itsesi ja moodilaisen välillä komeilee läppäri, sillä tilastotieteilijöiden piirissä on havaittu hurja korrelaatio työn ja huvin välillä!

Moodilaisiin tutustuu erityisen luontevasti Moodin tapahtumissa, joita löytyy koko valikoima excuista sitseihin. Tutustumisen voi aloittaa myös etänä Tyyppiarvo-lehden kautta, jonka julkaisuja on päätynyt esimerkiksi Helsingin Sanomiin. Urheilullisten kannattaa jo nyt valita voittajien puoli ja liittyä Moodin Palloseuraan eli MoPsiin, sillä neliraajaiset pelaajamme ovat huippuraavaita sotureita kaikilla luottamusväleillä tarkastellen. Kaikkein parasta Moodissa on, että kerran paikalle päätynyt myös odotusarvoisesti muistetaan jatkossa. Tämä ilmiö on dokumentoitu jo niin suurella otoskoolla, että nollahypoteesi voidaan hylätä vuorenvarmasti. Syyksi on arveltu Moodin kompaktia ryhmäkokoa, mutta tämän jätämme sinulle selvitettäväksi!

Voit liittyä sähköpostilistallemme lähettämällä viestin “subscribe tyyppi-arvo” osoitteeseen “majordomo@helsinki.fi”.

Kotisivut /Moodi.ry @moodi_ry @moodi_ry